torstai 9. toukokuuta 2013

Ruusuja. Ja muuta.

Ruusuja! Ah, ruusuja! Olen aina rakastanut leikkokukista eniten ruusuja ja tulppaaneja. Varsinkin äitienpäivän lähestyessä ruusujen määrä lisääntyy, on leikkoruusuja, ruukkuruusuja ja runkoruusuja. Itsekin hullaannuin tänäkin vuonna ruusuihin. Lähdin kaupasta ulos neljän ruukkuruusun kanssa. Yleensä olemme suosineet ruusuissa valkoista väriä, mutta tänä vuonna halusin jotain ihan uutta. Mukaani lähtivät söpöt pinkit miniruukkuruusut.


Lämpimät kelit saa pihalla puuhailemaan ja vähän ajattelemaan myös kasvien laittamista. Pihaamme saapuessa on vastaanottamassa tämä hassu nalle keinulaudalla keinumassa, orvokit sylissään. Lisäksi sisääntuloterassilla on hortensia. Olen saanut vuosia sitten jo menehtyneeltä äidiltäni hortensian äitienpäiväksi, ja nykyään hortensia on aika suosittu lahja äideille. Ja ei käy kiistäminen - hortensiat ovat ihania!



Tämä terassilla oleva hortensia on vielä aika nuppuinen, mutta auetessaan siitä tulee todella näyttävä. Tämänkin suhteen yllätin itseni, en valinnutkaan valkoista vaan vaaleansinisen yksilön.


Ihastelin eilen jo koivuissa silmuja työpäiväni aikana, nopeaa lämpimät kelit ja vesisateet tekevät tehtävänsä. Lisäksi ilokseni huomasin tänään pensaissani silmuja, pensasaitana minulla on norjanangervoa. Ei mikään lempipensaani, mutta muuttaessamme oli jo istutettuna osittain tätä pensasta joten oli helppoa vain jatkaa istuttamista samalla pensaslajikkeella. Ja kummasti siihen on tottunut, ja kukinto on todella kaunis ja aikainen.



Myös sireenissä on runsaasti silmuja ja isoja sellaisia!

Kävimme tänään myös Plantagenissa, jossa oli muuten moni muukin. Rakensimme viime kesänä suuren istutuslaatikon takapihalle, ajatuksena kasvattaa siinä yrttejä ja salaattia. Jokainen kesä minulla onkin ollut sekä persiljaa että ruohosipulia kasvamassa ruukkupuutarhana. Tänä vuonna meillä tulee kasvamaan erilaisia salaattilajikkeita sekä basilikaa. Nyt vain aluksi minikasvihuoneessa pitää saada nämä itämään ja kasvamaan..

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3