keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Out.

Out. Ulkona.
Tämä kuvaa hyvin viikon alkuani. Ilmat ovat olleet mitä mahtavimpia, ja olen yrittänyt viettää aikaa ulkosalla. Auringossa istuminen on jollain tavalla terapeuttista ja rauhoittavaa, kun aurinko lämmittää. Samalla voi nauttia vaikkapa jäätelön pakkasesta. Voi, en edes uskalla laskea montako jäätelöä tässä onkaan uponnut..
Jostain syystä erityisesti kesällä jäätelön menekki on suuri, sekä kesään kuuluu tietenkin perinteiset pallojäätelöt jäätelökioskeista. Kuten jo aiemmin olen maininnut, meillä on aina pakkasessa jäätelöä ja erityisesti kesällä ilman jäätelöä ei vaan voi olla. Olenkin jo ennättänyt maistamaan muutamat kesän uutuusmaut.. :)


Syötkö sinä kesällä PALJON jäätelöä?
Onko muita kaltaisiani?



Olen myöskin yrittänyt sisällä saada "jotain aikaan" ja kaivoin ompelukoneen kodinhoitohuoneen kaapista. Mukaani lähti Marimekosta Tasku-laukun yhteydessä myös tätä Puutarhurin parhaat kangasta, josta olin päättänyt ommella keittiönpöydälle liinan. Pitkästä aikaa olimme ompelukoneen kanssa hyvässä hengessä, yhteistyötä rattoisasti tehden, ja mielessäni oli jo monta muutakin hyvää ideaa. Eli, kangaskaupoille Marimekkoon uudelleen!

Mielestäni liina sopi hyvin myös noiden Iittalan Kastehelmi-sarjan astioiden kanssa. Kuvassa on kaksi lahjaksi saatua kynttiläkippoa sekä äitienpäivälahjani, uusi Kastehelmi-kulho. Aloin muistaakseeni vuosi sitten kesällä keräämään tätä sarjaa kotiin, kun sattumoisin oli siihen aikaan Citymarketin etutuotteena. Ostoksista kertyneitä leimoja vastaan Kastehelmi-tuotteita sai ostaa edulliseen hintaan. Jostain syystä sarja oli yksi sarjassani "pakkosaada" ja se muistutti omista mummola-ajoista, mielestäni tätä sarjaa oli myös mummolassani. Ja onhan se sarjana aika ajaton, ja tietenkin vielä kirkkaanvärisenä se onkin ollut helppo yhdistää muiden astioiden kanssa rajattomasti.

Sarjaan on tullut nyt kakkuvati uutuutena. Se on kyllä myös hankittava täydentämään tätä sarjaa kotona. Pääset näkemään tästä mitä tarkoitan.


"Nimi Kastehelmi viittaa ilmakuplien
muodostamiin renkaisiinpuristetussa lasissa.
Kokeiluista pisaramuotilla kehittyi uusi pintastruktuuri,
joka korosti lasin elävyyttä ja valon heijastumia.
Suomen luonnon inspiroimat Kastehelmi-astiat tuovat mieleen pisaroiden kimmellyksen aamukasteessa."

Oiva Toikka 1964

2 kommenttia:

  1. Mun ruokavalion tärkein elementti on kesäisin jätski :) Pehmis vaan niiiin kuuluu kesään :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3