sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Orkideat.

Orkideat.
Tykkään niin orkideoista, ja esimerkiksi Thaimaassa lomaillessani ihailin niitä luonnossa. Ne ovat kauniita ja herkkiä kasveja. Itselläni on ollut vuosia orkideoita, ja aika hyvin olen niiden kanssa pärjännyt. Nyt on sellainen kesä, että uusia kukintoja kasveissa ei näy. Toivon että tämä on vastaavanlainen kuin aiemminkin ollut noin vuoden kestävä tauko, eikä kukat ärsyyntyneet mullanvaihdostani. Kokemuksen mukaan se ottaa noin vuoden kun kukkavanat on kuivaneet ja katkaistu, ennen kuin uudet kukkavanat kukkineet tulevat loistoonsa. Tosin olen onnistunut vanhastakin kukkavanasta kasvattamaan uudet kukinnot, ja vaikuttaa että ehkä minua on onnistanut ja muutama kukka tulee samalla periaatteella tällekin kesälle. Hyvältä ainakin vaikuttaa, yhden orkidean osalta.

Tässä orkideani ovat kastelutoimenpiteissä



Hoidan orkideat kerran viikossa upottamassa ne kädenlämpöiseen veteen, paitsi kun niissä ei ole kukintoja ja kasvit ovat lepovaiheessa. Kastelen ja pyyhkin lehdet samalla huolellisesti. Mielestäni orkideat on olleet helppoja kasveja, ainoastaan herkkiä ne ovat vedolle ja kylmälle. Multa ei myöskään saa olla liian kosteaa tai liian kauan ruukussa, se helposti aiheuttaa muunmuassa pieneliöitä kasveihin. Minulle tuli orkideoihini jotain eliöitä uuden kasvin mukana, mutta tekemäni "kuivakausi" sekä mullanvaihto auttoi estotoimenpiteenä.

Kokemuksen mukaan orkideat kasvavat myös hiukan paremmin kirkkaissa kuin huurretuissa ruukuissa. Muutama ruukku minulla onkin haljennut, orkidean juuret ovat painaneet ruukun pintaa ja olenkin ajatellut päivittää kaikki kasvit kirkkaisiin ruukkuihin. Aiemmin käytin lannoituksessa nestemäistä lannoitusainetta, mutta koin sen kanssa lannoituksen haasteelliseksi ja nämä kasvit helposti loukkaantuvat liiasta lannoittamisestakin. Olen suosinut nykyään orkidea lannoitetikkuja, helppoja käyttää ovat nekin. Jostain syystä, ehkä liiankin monessa asiassa menen sieltä missä aita on matalin..

Harrastatko kenties sinäkin orkideoita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3