keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Sodastream.

Löytyykö sinun kotoasi Sodastream? Oletko kenties harkinnut tuotteen hankkimista?


Meiltä löytyy. Tämä on yksi niitä laitteita, joka oli pakko saada ja joita alussa tuli ahkerasti käytettyä - ja jäänyt nyt unholaan. Pari-kolme vuotta tämä Sodastream on meillä ollut, ja sinä aikana sillä on valmistettu sekä limsaa että vichyvettä. Voin suositella hiilihapollisten juomien ystäville tätä Sodastream laitetta, makuvalikoimaakin on erittäin reilusti ruokakauppojen hyllyillä. Nykyään näitä laitteita saa todella tyylikkäinä ja eri värisinä, mutta meillä on tämä musta perusversio ja se on palvellut kyllä ihan yhtä hyvin. Esimerkiksi tämä Sodastream Fizz-malli on ihana! Käy tutustumassa Sodastream laitteisiin ja tuotteisiin tästä.

Kuva Sodastream

Muistan lapsuudestani, olisiko ollut 90-luvun hullutuksia myös, hiilihapotuskoneen jonka sivussa oli vipu josta pumpattiin happoja pieneen pulloon. Muistatteko te laitteen? Oman muistikuvani varassa muistelin sen olevan valkoinen ( joka oli värjäytynyt kellertäväksi) ja vipu oli musta tai ruskea. Eikä oikeastaan omassa lapsuudessani ollutkaan limsaa kotona, ainoastaan mummolassa oli pullokoreissa jaffaa ja omenalimua tarjolla makeanhimoon.

Oliko sinun lapsuudessasi limsaa kotona?
Tai kenties sellainen hiilihapotuskone,
mistä mainitsin?

Nyt tänään innostuin kuitenkin tekemään Sodastreamilla juomaa. Löysin Gigantissa pakkauksen, josta tulee 12litraa juotavaa ja 12 erilaista makuelämystä.


Ensimmäisenä testasimme Pear-maun eli päärynän, ja hyvin maistui myös pikkuneideille. Oletteko muuten törmänneet seuraavaan, että pulloissa on päivämäärä? Itse hämmästelin asiaa jo aiemmin, mutta tänään otin selvää koska viimeinen käyttöaika uhkaavasti lähestyy. 

Sodastreamin nettisivujen mukaan pulloista kerrotaan seuraavaa :

" Pullot ovat ympäristö- ja käyttäjäystävällisiä ja
kestävät käytössä noin kaksi vuotta. Suosittelemme, että vaihdat pullot
uusiin pulloon painetun viimeisen käyttöajankohdan jälkeen."

Toinen tärkeä seikka on:

" Pulloja ei saa pestä kuumassa vedessä tai astianpesukoneessa.
Jos olet pessyt pullon vahingossa astianpesukoneessa, 
pullo pitää poistaa käytöstä."

 

Nyt ei muuta kuin tutustumaan tämän pakkauksen eri makuihin, tästä riittää jo joksikin aikaa juotavaa. Tällä pakkauksella oli Gigantissa hintaa hiukan alle 10€.

Maistuvia hetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3