perjantai 15. maaliskuuta 2013

Yellow and green.

Pääsiäinen lähestyy. Minulle ajatuskin pääsiäisestä tuo mieleen keltaisen ja vihreän sävyt. Sekä tietenkin seuraavana suklaamunat. En pystynytkään olemaan huomaamatta, saati sulkematta mielestäni erään lehden mainosta Kinder-suklaamunista. Oli suhtellisen edullinen "kennollinen" näitä suklaaherkkuja. Ja kyllä, ostin sellaisen. Ihan vain pääsiäistä ja virpojia varten. Tosin onhan palmusunnuntaihin vielä viikko aikaa, mutta kuitenkin. Ja täysi sattuma sinänsä, että myös sellaisia virpojien suklaapatukoita sattui lähtemään kaupasta mukaani. Jospa kuitenkin itse haluaisimme herkutella Kindereillä ja jakaa suklaapatukoita virpojille. Oli miten oli, pääsiäinen on siis kevään värien ja suklaan juhlaa! Tietenkin jo kauniit kevään tulppaanit ovat täällä vaihtaneet pääsiäisen narssissien kirjoon, odotan vaan kovasti että saisin myös terassille laittaa narsisseja mutta talviset pakkaskelit eivät siihen ole antaneet mahdollisuutta.





Olen vuosi vuoden jälkeen ihastunut enemmän ja enemmän erilaisiin koristemuniin pääsiäisen aikana. Minulla onkin jo ihan mukavan kokoinen valikoima niitä, ja tykkään antaa lapsien kiinnittää niitä myös virpomisvitsoihin. Sattumalta löysin tänään paketillisen pieniä koristemunia Citymarketin valikoimasta, ja olihan ne otettava mukaan. Näitä pääsee tänä vuonna koristamaan virpomisoksia. Samalla hankin myös muut vitsa- tarvikkeet, odotan jo innolla että lapset pääsevät puuhailemaan vitsojaan. Sitä puuhailemisen iloa siis, en niinkään sitä paperisilpun ja höyhenpölyn määrää, tai pajunkissojen palasia jalkapohjien alla. Hankin reilun määrän eri värisiä höyheniä, silkkipaperia jne. Samalla nappasin mukaani sekä raeruohoa että ohraa, ja toivon että vaikka istutamme vasta huomenna niin että raeruoho ennättäisi vielä pääsiäiseksi. Yleensä olen ollut tässäkin asiassa aina ajoissa, vai onko lienee syy siihen että olen viime vuodet suosinut ohraa-  se että se kasvaa niin nopeaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3