perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tallinna.




Lähdimme Tallinnaan pariksi päiväksi hiihtolomallamme. Menimme Vikig Linen Xprs-laivalla Helsingistä. Laivamatkailu oli huoletonta, koska tämä reittimatka kestää 2,5 tuntia ja aikuiset kerkeää shoppailemaan tax-freehen ja lapset puolestaan osallistumaan laivan lastenohjelman tarjontaan. Juniorimme esimerkiksi voitti laivalla lasten limbo-kilpailun ja tax-free myymälän arvonnassa! :) Tallinna oli edelleen kaunis keväällä, siellä oli kevät jo hiukan edempänä kuin meillä Suomessa. Tallinnassa aurinko paistoi ja lämpötila oli +6 tienoilla.

Yövyimme Sokos Hotel Virussa. Ylimmässä kerroksessa. Kerrosnumero oli 22. Sieltä olikin mahtavat näkymät Tallinnaan! Lisäksi hotellin sijainti oli mitä mainioin perheen pikkuprinsessojen kanssa, siitä oli helppo kävellä Vanhaan Kaupunkiin ja käydä hiukan myöskin shoppailemassa Viru-keskuksessa. Itse kävin myöskin hotellilla käsien parafiinihoidossa, erittäin ihana käsittely kuiville talvikäsille. Hintaa Tallinnassa tällä oli nipinapin 10€.



Olemme aiemminkin olleet Tallinnassa nimenomaan keväällä. Pari kuukautta myöhemmin tämä kaupunki olisikin täydessä loistossaan. Ihastelin Tallinnan kukkatarjontaa, kukkia oli myynnissä kojuissa runsaasti ja ihania, näyttäviä ja edullisia kimppuja! Tallinnassa on myös edullisia ja einiin-edullisia ruokapaikkoja, mutta meillekin on tullut omia lempipaikkojamme. Esimerkiksi Controvento-ravintolaa voin suositella kaikille Tallinnan matkailijoille. Kaikille hyvänruuan ystäville! Ravintola on tunnelmallinen ja palvelu hyvää. Itse olen ihastunut ravintolan pastatarjontaan, aivan loistavia pastoja. Tällä kertaa valitsin Pasta Carbonaran ja mieheni valitsi pennepastan tomaatti-kinkku-vodkakastikkeella. Miltäs kuulostaa?


Ravintola tarjoaa myös erinomaiset alkupalat sekä jälkiruoat. Me herkuttelimme alkupalat, pääruoat ja jälkiruoat. Erityisesti pannacotta on suussa sulavaa, ja pannukakut nutellalla uppoaa yllättävän hyvin perheen pienemmille. Miksei toki myös vähän suuremmillekin? Aikuisille? Yleisesti ottaen niinkun naisille?


Toinen erityinen paikka on Texas Honky Tonk- ravintola amerikkalaiseen tyyliin. Ravintolassa on Texasin tunnelmaa, maapähkinöiden kuoria heitellään lattioille ja Country soi. Tämä on texmex-ravintola parhaimmillaan, hinnat edullisia ja annokset suuria. Painotan todellakin sanaa SUURIA. :)  Tässä kuvassa on esimerkiksi yhden henkilön annos kyseessä, vielä lihassa liekitkin..



Tallinnassa on paras liikkua kävellen. Ihania pieniä kujia, katuja, käsityökauppoja, kahviloita, suklaakauppoja.. Kaikille jotakin! Lapsiperheellisen näkökulmasta kuitenkaan tässä Tallinnan "keskustassa" ei niinkään lelukauppoja näkynyt, joten nappasimme taksin ja hyppäsimme kyytiin - kohteena Rocca al Mare. Täällä oli yläkerrassa jo pelkästään kolme lelukauppaa ja leikkipaikka. Puhumattakaan shoppailumahdollisuuksista..




Tallinnassa on myös Vanhan Kaupungin kupeessa erikoisliikkeitä. Taksikuskin mukaan Tallinnassa on keskustan edulliset liikkeet, Vanhan kaupungin liikkeet ja "kalliit kaupat". Kalleisiin kauppoihin lukeutuivat siis Burberry, Gant, Versace, Villeroy & Boch.. Ja olihan sinne mentävä ihmettelemään, no tietenkin, ja taisihan jotain lähteä ns. tuliaisia kotiimmekin. Vähän vaatetuspuolta ja sisustustavaraa. Lisäksi löysin Tallinasta tytöille vaatteita kevääseen, sekä esikoiseni halusi ehdottomasti nuo vaaleanruskeat kengät - eli mukaan lähti! Itselleni löysin muunmuassa kuvassa näkyvän ihanan mekon, joka muuten lähtee ehdottomasti mukaani Åreen! Ihastuin myös vaahtokarkkitikkareihin, joita löytyi ihan Kaubamajan valikoimasta. Näitä oli tuotava myöskin kotiin, saa nähdä raaskiiko näitä ihanuuksia sitten lainkaan syödä..




2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta lomalta! Mekin ollaan melkein joka kevät tai kesä käyty Tallinnassa knu siellä tunnelma on aina niin ihana. Lemppariravintoloihin kuuluu näissäkin kuvissa vilahtava Peppersack. Nyt tyli kauhea into lähteä tänäkin kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen reissua Tallinnaan! :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3