perjantai 29. maaliskuuta 2013

Ale.Netissä.

Stockmannilla on pääsiäisen kunniaksi verkkokaupassa alennuksessa kaikki muoti -20% kanta-asiakkaille. Naisten muoti, miesten muoti, lasten muoti ja urheilumuoti. Tästä pääset suoraan Stockmannin sivuille shoppaamaan tai tekemään mielikuvaostoksia. Lisäksi verkkokaupan toimitukset ovat 0€ 1.4.2013 saakka!

Esimerkiksi Michael Korsilta löytyy ihania laukkuja ja rahapusseja, joita tämä alennus koskee myös. Lisäksi Ted Bakerin herkullisia sävyjä löytyy Stockmannin verkkokaupasta kasseista, rahapusseista, suojakoteloista jne. Tein pari kuvakollaasia millaista yllämainituilta esimerkiksi löytyy..




Sitten heikkouteni. Lasten muoti. Jostain syystä lapsille shoppaillessa ei tunne sellaista morkkista, kuin mitä ostaessaan itselleen. Toisaalta lapsille tehdyt ostokset on monesti tarveostoksia, mutta en myöskään kiellä niitä intuitioperäisiä hetkellisiä shoppailupyörteitä.. Stockmannilla oli kaikkea ihanaa kevääseen tarjolla lastenmuodissa. Tein pienen kuvakollaasin myös kevään lastenmaailmasta, mitkä pisti silmääni. Lisäksi haluan vinkata Converse All Star-kenkien faneille, että lapsille nämä ovat tarjouksessa kanta-asiakaskortilla eli hinnat ovat alkaen 35,90€.



Lisäksi Reima ja Ticket To Heaven ovat -20% alennuksessa. Jos kevätvaatteita on vielä hankkimatta, nyt pääsiäisenä onkin aikaa tehdä ostoksia verkossa..


2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sinulla! Onneksi kohta on Hullut Päivät niin sitten saa edullisesti ainakin kosmetiikkaa Stokkalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina! Minulla on kovin vähän lukijoita vielä, mutta ehkä se tästä. :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3