lauantai 16. helmikuuta 2013

Vieraita.

Saimme tänäkin lauantaina ottaa vastaan neidin 6v-synttärivieraita. Tällä kertaa vuorossa olivat kummitäti perheineen Helsingistä, ja sain taas oivan tilaisuuden vähän leipoa keittiössä.. Kuitenkin ajattelin leipoa jotain ei-niin-äkkimakeaa, mutta kuitenkin raikasta ja hyvää. Yks plus yks - päädyin Charlotte Russeen, mansikkaversiona. Haluan ilmanmuuta jakaa teillekin tämän helpon ja nopean ohjeen. Tällä ohjeella itse olen monet kerrat tätä herkkua valmistanut, ja etenkin kesäaikaan tuoreilla mansikoilla saa oivat koristeet kakun pinnalle. Talviaikaan käytän pakasteesta edellisen kesän mansikoita tähän kakkuun sisälle täytteeseen, mutta en niinkään ehkä kakun päällä niitä niin kauniita yksityiskohtina näkisi. Nahistuneet pakastemansikat. Ei ollenkaan hyvä idea. NOT.
Tällä erää päätin ripotella muutamia ranskanpastilleja tämä herkun pinnalle väriä tuomaan :)


Ohje tähän herkkuun on seuraavanlainen:

MANSIKKAINEN CHARLOTTE RUSSE

1 kääretorttu

- tähän voi käyttää joko valmista kaupan kääretorttua tai valmistaa itse mansikkatäytteisen kääretortun, esimerkiksi tällä ohjeella voi kääretortun valmistaa. http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/14116/K%C3%A4%C3%A4retorttu/

Täyte:

8 liivatelehteä
500g mansikoita
2,5dl Flora vanilla
1 prk maitorahkaa
0,5-1dl sokeria
0,5dl mansikkamehua

( koristeluun mansikoita tai muuta)

1. Leikkaa kääretortu viipaleiksi. Vuoraa pyöreäpohjainen kulho ensin kelmulla ja sitten kääretorttuviipaleilla.
2. Laita liivatteet kylmään veteen. Soseuta mansikat. Vaahdota Flora vanilla. Yhdistä mansikkasoseeseen rahka, sokeri ja vaahdotettu Flora vanilla. Liuota liivatteet kuumennettuun mehuun. Kaada jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana rahkamassaan ja sekoita koko ajan tasaiseksi.
3. Kaada täyte viipaleilla vuorattuun kulhoon, peitä ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi / yöksi.
4. Kumoa tarjoiluvadille, poista kelmu ja koristele. Nauti!


Herkuttelimme muutenkin herkuilla vieraiden kunniaksi. Olen jotenkin kovasti ihastunut Iittalan mariskoolien tähän pienempään versioon, ja yllätyksekseni niitähän löytyy aika lailla kaapeistani. Jostain syystä joitain vuosia taaksepäin minua kiehtoivat Iiittalan kivituikut, joku saattaa jopa muistaa, keräsin aina uudet sävyt tuikuista ja ne koristivat erästä seinää silloisen talomme keittiössä. Nykyään nuo tuikut ovat aikalailla asustaneet olohuoneen kaapissamme piilossa. Sen sijaan skoolit ovat ehkä syrjäyttäneet ne, itse jotenkin olen ihastunut sisustuksessa erityisesti vaaleanpunaiseen sävyyn. Ja todellakin, vaaleanpunaista löytyy myös skooleista isommassa ja pienemmässä koossa kotoani.

Kaivelin tänään vaatekaappiani ennen kaupungillelähtöä tyttöjeni kanssa, niin tosiaan hyvä on olla vaatetta lähtiessä. Isomman neitini mukaisesti alasti tulisi kylmä, jep jep, mutta jostain syystä aina silloin tällöin tuntuu että " Mulla ei ole mitään päällelaitettavaa!!". Tänään kaivoin jonkun aikaa sitten tehneen alelöydön päälleni, luonnonvalkoinen bolero kivalla yläosalla. Mitäs tykkäätte?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3