keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Päättäväisyys.

Arvostan todella päättäväisyyttä. Arvostan ihmisiä, jotka päättäväisyydellään voivat tavoittaa ihan mitä vaan. Mitä suurempia tavoitteet ovat, sitä suuremmassa asemassa päättäväisyys on. Päättäväisyyden lujuus on jotain aivan eri tasoa joillakin ihmisillä, kuin minulla. Jos päätän itse jotain, pysyn päätöksessäni. Jonkun aikaa. Lepsahdan. Unohdan. Syytän itseäni. Lopulta en edes välitä. Yritän unohtaa mitä päätinkään. En tarkoita millään tavalla työhön liittyvää päättäväisyyttä, tai arkisien asioiden hoitoon. Mutta tarkoitan esimerkiksi kahta suuressa roolissa olevaa heikkouttani:

a) Karkit:
Voin päättää itselleni että en syö makeaa nyt, viikon pystyn taistelemaan, viikonloppuna jo sallin itselleni vähäisen. Mutta mikä ihme siinä on että se vaihe jää päälle - jos vähän maanantaina, tiistaina.. Mä oon niin huono päättämään yhtään mitään karkkien kanssa. Kuuntelin Suomipopia radiosta tänään, ja siellä keskusteltiin verotuksesta, mitä " turhaa" veroa olisit valmis nostamaan. Vastaukseni oli selvä: sokerivero! Sokerivero koskettaisi kaikkea makeaa: karkkia, limsaa jne. Minulle tämä oli selvä juttu, tarpeeksi kun hinnat nousisivat niin jäisi ehkä ostot vähemmälle. Minkä veron korotukseen sinä olisit valmis?Inhoan hammaslääkärissä käyntiä aika paljon. Hyvin paljon. Erittäin paljon. En sillä, että hammaslääkäriäni pitäisi pelätä. Pikemminkin hän pelkää miten minä jakselen, olenko tajuissani ja olenko muistanut hengittää. Minulla on kuitenkin hänen mukaansa villi kieli, niin kielen paikallaanpitäminen saa minut keskittymään ja hengittämään tasaisesti. Ja tosiaan, painotan sanaa villi. Miksi se yrittää aina bongata tielle? Jokaisella hammaslääkärikerralla lupaan itselleni, että en osta karkkia vähään aikaan ja vähennän tuntuvasti. Ja.. Niin. Mutta jos nyt olen oikein päättäväinen karkin suhteen, ja tosissani vältän sitä - mikä olisi motivaattori? Jotain kivaa tiedossa? Jotain millä palkitsen itseni? Miten tosissaan pystyn edes tähän? Liikaa kysymyksiä. Kokeillaanko?

b) Shoppailu:
Pankkikortilla ostaminen on helppoa, vaivatonta ja salakavalaa. Pieniä summia muodostuu toistuvasti. Niistä tulee kokonaisuudessaan aika iso summa. Loppukuusta sen tajuaa. Omat heikkouteni ovat lastenvaatteet. "Ostan nuo yhdet housut.. Tuo paita on aika kiva...Onpa edullinen.." Helposti kesken työpäivänikin saatan pistäytyä kaupassa ja kurkata mitä uutuuksia onkaan tullut. Ja niin. Yksittäinen ostos ei ole suuri, mutta liian toistuvasti ostoksia tulee. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, että yritän tosissaan taistella mielihaluja/ pakkosaada tuntemuksia vastaan ja hallita itseni vaatekaupassa. Olen onnistunut mielestäni hyvin, vaikka ei käy kieltäminen niistä läheltäpiti-tilanteista. Kerran jopa juttelin erään myyjän kanssa suurinpiirtein näin:

Myyjä: Löytyykö sieltä mieluista?
Minä: Kyllä. Minä haluaisin niin nämä.
Myyjä: Onpa kaunis väriyhdistelmä, ne onkin ihan kevään uutuuksia.
Minä: Niinpä. Ihania. Minä haluaisin niin nämä.
Myyjä: Oliko siinä oikea koko?
Minä: * nyökkäys*
Myyjä: No mikäpäs siinä, ostat ne mukaan.
Minä: Joo. Aivan ihania, niin haluaisin nämä. Mutta en saa ostaa. Kiitos ja hei.

Että todellakin "minä haluaisin nämä"- hetkiä on ollut ja tulee vastaisuudessakin. Ehkä kammottavinta on huomata se, kuinka monen kaupan kanta-asiakas sitä onkaan. Kutsuja tulee tekstiviestillä ja sähköpostilla erilaisiin kanta-asiakastilaisuuksiin. Nykyään on tarjolla myös ihania lastenvaatekotikutsuja. Mutta, edelleen yritän hallita hiukan itseäni. Molemmissa. Mutta saanhan välillä repsahtaa, oi saanhan..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3