torstai 17. tammikuuta 2013

Huono omatunto.

Minulla on ollut jo jonkun aikaa huono omatunto. Tänään jotenkin sain todellisen kolauksen erään henkilön luona vieraillessani, ja hänen kertoessaan elämästään sijaisperheen äitinä. Hänellä oli kaksi biologista lasta, sekä perheeseen kuului kahdeksan sijaislasta. Sijaislapsien taustat olivat hyvin erilaisia, mutta kukaan lapsista ei ollut enkeli, vaan päinvastoin - ongelmalapsia. Tosin edelleenkin taustat, erilaiset kokemukset olivat vaikuttaneet hyvin paljon lapsen kehitykseen. Hänen sanansa jäivät soimaan korviini, nykyään äidillä ei ole aikaa lapsille : äideillä on ura, jumpat, zumbat, aina kiire johonkin.

Itse jäin miettimään asiaa syvällisesti. Minä muistan lapsuudestani vain sen vaiheen, kun vanhempani olivat jo eronneet, ja isosiskoni kanssa jäimme tuttuun ympäristöön elämään isän kanssa. Me olimme siihen aikaan aika outo perhe, yleisimmin lapset menivät äidin mukana. Muistan kavereideni ihmetyksen vieläkin. Pahimpia hetkiä olivat koulun kevät- ja joulujuhlat, joihin äidit pistivät parastaan tyttöjen pukeutumisen / hiusten kanssa sekä juhlissa kehuivat lapsiaan. Minulla läsnä oli isä. Ei aina, mutta kuitenkin. Ei sillä, kävimme äitini kanssa vaateostoksilla aina välillä kyläilessäni. Ja isäni kävi säännöllisesti parturilla, ja myös minunkin hiukset hoidettiin, sain myös permanentin. Kuitenkin pitkät hiukset oikeastaan olivat aika kätevät, eikä vaatineet säännöllistä kampaajalla käyntiä :)

Minun isä oli, ja on edelleenkin, kova mies tekemään töitä. Hän rakensi omakotitaloa, ja sen saattaakseen loppuun, hankki itselleen toisenkin työn päivätyön lisäksi. Arvostan kovasti tätä, sekä sitä kuinka voimia riitti myös omakotiin liittyviin hommiin. Isällä ei ollut kiire jumppaan, mutta kovasti tykkäsi käydä metsästämässä, kalastamassa ja rakennella/ puuhastella. Muistan ne kerrat, kun yhdessä kävimme metsäladuilla hiihtelemässä. Me ei lapsuudessa matkusteltu isän kanssa ulkomaille, Tukholman risteilyt olivat meidän reissuja. Oikeastaan elämämme oli aika vaatimatonta nykyisiin nuorisoihin nähden. Meillä lapsilla oli paljon kavereita. Pelasimme milloin mitäkin: jääkiekkoa, pesäpalloa, jalkapalloa, luistelimme, suunnistimme ( missä en tosiaankaan ollut juuri oikeastaan hyvä).

Huonoa omaatuntoa poden nimenomaan vanhemmuudesta. Äitiydestä. Äiti lienee perinteisen ajattelun mukaan perheen tukipilari. Minusta monesti tuntuu, ettei minulla ole kunnon aikaa lapsille. Olen kovin kunnianhimoinen, haluan menestyä työssäni. Koska työni on pääsääntöisesti reissutyötä, niin kotona odottaa toimisto / tietokonetyöt, ja tämä vie aikaa perheeltä. Lisäksi tykkään pitää kodinkunnossa, huolehtia ettei tiskipöydälle kerry astiavuorta, jääkaappi ei ole tyhjä / valmista ruokaa löydy tai pyykkihuolto petä. Kaikki mä ovat kuitenkin pois lapsilta. Omista harrastuksistani olen tinkinyt lasten harrastaessa, asetan lapset etusijalle. Viimeksi tänään kuulin " Äiti, pelataanko". Vastaukseni sisälsi seuraavia sanoja : " äidin pitää tehdä ruoka, ei nyt..". Miten ihmeessä ajankäytön saa hallittua? Mistä kaikesta pitää tinkiä että jää enemmän aikaa lapsille?  Haluaisin niin, että aikaa olisi enemmän. Välillä huono omatunto valtaa mielen. Ehkä olisi hyvä vain pysähtyä, unohtaa kaikki muut ja antaa vain aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3