maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi lopussa.

Tämä vuosi 2012 alkaa olemaan lopussa, voi laskea enää tunteja vuoden vaihtumiseen. Mitä tämä vuosi onkaan pitänyt sisällään? Vuosi luonnollisesti on pitänyt sisällään kohokohtia, juhlia ja myös pettymyksiä. Vuodesta ehkä eniten minulle henkilökohtaisesti jäi mieleen uudet työhaasteet, joihin pääsin tiukoista haastatteluista voittajana maaliin. Lisäksi lasten kehittyminen luisteluharrastuksessa on ollut mieleenpainuvaa. Vuosi 2012 on ollut vuosi, jolloin olen antanut itselleni luvan ostaa itselleni. Vuosi 2012 kesä oli helppo ja ihana, ilman mitään remontteja tai muita pihatöitä. Kohta kirjataan papereihin vuosi 2013 ja jätetään taakse vuosi 2012.

Aiomme juhlia naapureidemme kanssa vuodenvaihtumisen "salaattibuffetilla" meillä. Päätimme ettemme osta kaupasta mitään valmiita salatteja. Olen siis tänään päivällä laittanut tuulemaan keittiössä kotona, on valmistunut mm. tämä alla oleva makaroni-kinkkusalaatti. Ohjeita löytyy netistä hurjan paljon, joten tämä on sovellus useammasta ohjeesta. Halusin salaattiin sekä suolakurkkua että omenaa.


Mielestäni buffettiin kuuluu runsaasti syötävää, joten tein myös "Taco-salaatin", joka onkin yksi lemppareistani sekä olen myös erääseen tilaisuuteen kyseisiä salaatteja taikonut. Salaattiin minulla ei ole varsinaista ohjetta, se on vain mielen varassa tehty ja aineksia sekoitettu keskenään sopivassa suhteessa.

Tässä ainekset, jos haluat sinäkin kokeilla tätä ihanuutta kotona.

- 400g jauhelihaa
- tacomaustepussi
- mustapippuria
- tomaattia ( 4 )
- jäävuorisalaattia
- juustoraastetta ( pussi )
- maissilastuja ( sekaan murskattuna sormissa, sekä pinnalle kokonaisena)
- kermaviili




Lisäksi halusin tehdä myös perusvihersalaatin tuorean uunilämpöisen patongin kera. Salaatissa käytin valmista salaattisekoitusta sekä jäävuorisalaattia. Sekaan laitoin tomaattia, kurkkua sekä viinirypäleitä.



Mitä luulette, selviääkö näillä vuodenvaihteesta?

No, tietenkin lisäksi on skumppaa jäähtymässä. Naapurit lupasivat myös tuoda nakkeja, skumppaa ja  naposteltavaa tullessaan. Jälkiruoaksi valmistin valkosuklaa-macadamia cookieseja. Ystäväni kävi kylässä ja puhui näistä, ja innostuin itsekin asiasta. Melkein pystyin jo näiden cookieseiden maun maustamaan suussani, joten pakkohan se oli näitä valmistaa. Ohje löytyi täältä http://openkahvila.blogspot.fi/2012/07/valkosuklaa-macadamia-cookies.html.




Joten, eikai muuta tänä vuonna kuin OIKEIN IHANAA UUTTA VUOTTA IHAN JOKAISELLE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3