torstai 22. marraskuuta 2012

Pikkujoulut. Marimekossa. Iiks!

Sain viime viikolla kutsun Marimekon pikkujouluihin. Paikkakunnallamme on kolme Marimekon myymälää ja pystyin valitsemaan mihin näiden tarjoamista pikkujouluista osallistuisin. Tietenkään en yhtään empinyt, että lähtisinkö vai jättäisinkö lähtemättä. Tämähän oli itsestäänselvyys, että toki menisin koska kanta-asiakaskin myös olen.

Suunnitelmissani oli lähteä hillitysti ystäväni kanssa perjantai-iltana Marimekkoilemaan, luonnollisesti vain katsastelemaan, mutta hän peruuttikin lähtönsä joten päätin lähteä tänään torstaina yksinäni. Ilmanmuuta vähän lämmintä glögiä maistelemaan, sekä myöskin liikkeen valikoimaa ihastelemaan. Shoppaamisesta en sitten uskallakaan mitään sanoa, luvata.. Valitettavasti. 

Olen tunnetusti aika friikki Marimekon kanssa. Rakastan Unikko-kuosia, ehkä vähän liikaakin, koska meillä kotona sitä ei enää verhokankaissa saa näkyä. Kahvikupit, tabletit keittiönpöydällä, servetit kahvipöydässä, pyyhkeet sekä lasten Unikko-vaatteet ( ja toki Unikot omissani) kuitenkin vielä sulatetaan. Nykytuotannossa on tullut vuosi vuodelta ihania juttuja, Iltavilli-kuosi on myös lempparini ja sitä meillä on sisustuksessa myös hyödynnetty. On ollut olohuoneessa tauluna, keittiössä tabletteina sekä servetteinä. Innostuinpa myöskin ostamaan Iltavilli-kahvikupit sekä ystävältäni sain lahjaksi viime jouluna ihanan Iltavilli-kulhonkin. Ja hiirimattokin taitaa tästä kuosista löytyä.. Sekä uusi Kaunis kauris-sarja kaunistaa myös kahvipöytäämme. Lähden tänään katsastamaan mitä tälle joululle onkaan tullut. Keittiönkaapit pursuavat jo muutenkin, eli astiaosasto onkin ihan kondiksessa, pitää sulkea silmät siis sellaisilta.

Joitakin vuosia olin täysin addiktoinut ostamaan Kivi-tuikkuja. Aina uudet sävyt piti hommata. Lisäksi tiettyjä värejä ( kirkas ja punainen) piti olla kattauksen vuoksi usempi. Näitäkin olohuoneen kaappimme pursuaa. Juurikaan esillä nämä eivät ole, paitsi punaiset tuikut koristavat takkamme päällä tuoden jouluista tunnelmaa.

Mutta, tänään Marimekkoilemaan! Iiiks!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3